perjantai 11. syyskuuta 2009

Asa-schwalbe! :D

Tänään sain painettua ensimmäisen onnistuneen Azarianin schwalbeen renkailla. Se on F-arvoinen voimaosa, jonka olen suunnitellut laittavani sarjaani ensimmäiseksi liikkeeksi. Teinkin jo tänään saman tien vähän kieli poskella sarjan uudella kokoonpanolla montun päällä. Sain tehtyä 6,0-lähtöisen sarjan, mutta suorin kierretupla-alastulolla siinä olisi lähtöjä 6,3. Sitä sarjaa rupean nyt treenaamaan että se olisi kisakuntoinen lokakuun MMeissä. Tai viimeistään loka-marraskuun vaihteen SM-kisoissa. 6,3 lähtöpisteillä rupean jo olemaan sellaisella tasolla että pikkuhiljaa pystyy ainakin maailmancupeissa asettamaan jo jotain kovempaa tavoitetta kuin finaalipaikka. Mutta se on tulevaisuuden suunnitelmia ja jossittelua, nyt pitää vain keskittyä MM-areenan renkaisiin ja siinä ohessa treenata muitakin telineitä että pystyn SMeissä taistelemaan 6-ottelun mitaleista ja
finaalipaikasta useammalla telineellä.
Nyt väsyttää aivan älyttömästi, pitää vaan käydä vielä kaupassa ja sen jälkeen syödä kunnon ruoka. Hörppäsin jo tuossa heti kotiin tultuani protskupirtelön että saa palautumisen nopeasti käyntiin etten ole aivan voimaton huomenna tänään tehdyn rengasvoiman takia. Mutta kunhan on kupu viimein täysi niin kyllä uni maittaa.

torstai 10. syyskuuta 2009

Vapaapäivä: jumitusta ja headshotteja

Tänään oli vapaapäivä mutta silti tuli vähän liikuttuakin, sain n. 25km fillarilla kasaan kun kävin keskustassa. Gymnastican liike oli hiukan vaikea löytää, se sijaitsee Iso-Roobertinkadulla Punavuoressa. Sain polkea sen korttelinvälin 3 kertaan ennen kuin huomasin etsimäni vaatimattoman pikkuliikkeen. Nyt on uusi kisa-asu tilattu, valko-vaaleanvihreä-sininen body, vaaleanvihreät shortsit ja valkoiset pitkät housut. Niiden pitäisi olla ensi viikolla liikkeessä. Samalla taidan ostaa uudet rannesuojat, nykyiset kun eivät enää tunnu pehmenevän edes pesussa vaan ovat pysyvästi magnesiumin karheuttamat ja helposti hiertävät ranteita.
Muuten sitten tämä päivä vierähtikin rattoisasti sohvalla CoD4:n parissa. Kiva välillä nostaa aivot narikkaan ja tyytyä vain räiskimään muita pelaajia hengiltä ja keräämään kokemuspisteitä. Huomisestakin päivästä vierähtää kuitenkin taas valtaosa salilla kaksissa treeneissä eikä silloin ole tälläiselle vapaa-ajan harrasteelle (tai turhanpäiväiselle ajantappamiselle) liiemmälti aikaa.
Tänään oli mukavaa nukkua pitkään ja nousta ylös vasta 10:20, mutta huomenna pitää taas nousta ylös 7 aikaan ja raahautua kahdeksaksi salille.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Kannattaa kokeilla

Olipas treeni! Tein tänään nojapuut, hypyn ja rekin. Nojapuilla tein alavolttia ja sitten sain idean kokeilla "Mitja-volttia". Holle ihmetteli mitä meinaan tehdä kun aloin vuorata nojapuiden aisoja suojapehmusteilla. 15 minuuttia ja minulla oli monta onnistunutta suoritusta sekä D- että E-arvoisesta "Mitja-voltista". Teoriassa siinä ropisi nojapuu-sarjaan 0,7 pistettä lisää lähtöjä. Vielä muutama jäniskäännös ja taittaen tuplia monttuun ja telineen vaihto hyppyyn. Hypyssä tein 5 kasamatsua jonka jälkeen siirtyminen rekille. Rekillä vähän Yamawaki-irroitusta ja muutama pujotusmuljauksen kokeilu. Rekin jälkeen pilates-vatsavoima ja osallistuminen permantotalkoisiin. Salilla tuli nyt oltua yht. 5,5h.
Onneksi huomenna on vapaapäivä. Ja lisää ilonaiheita, satuin tarkistamaan loton vasta nyt ja yhdessä rivissä on 4 oikein ja toisessa 3+1 lisänumero. 11,70€ + 1€ voitot. Kyllä lottovoittajan kelpaa hymyillä. :)

tiistai 8. syyskuuta 2009

Sittenkin MMeihin!

Tiedustelin asiaa valmentajaltani Timo "Holle" Holopaiselta jo sunnuntaina; vastaus oli että joukkue julkistetaan maanantaina klo 20. Siinä sitten lähdin kasarmille erittäin myrtyneenä.
Maanantaina aamulla oli sulkeiset, jonka jälkeen oli oman harjoittelun vuoro. Menin puntille, pistin napit korvaan ja aloin popittaa Oomphia (saksalainen industrial-metal bändi). 10min kuntopyörällä lämmittelyä, sitten aggressioiden purku maksimipenkkiin, nousi vaivaiset 107,5kg, 110 jäi rinnalle. Sitten vielä skottihaukkaa, protskut naamaan, kamppailusaliin venyttelemään 20 minuutiksi ja takaisin yksikköön suihkuun ja odottamaan jatko-ohjeita. Iltapäivällä oli vain oppitunti johtamisesta. Loppuillan sitten lueskelin ensin uusimman Pelit-lehden julkaisun sodessa ja sitten Dragonlance-sarjaan kuuluvaa fantasiakirjaa omassa punkassa. Illalla sitten soitin vielä puoli yhdeksän aikaan Hollelle. "Joukkue on Sami Aalto, Tomi Tuuha, Timo Niemelä, Sakari Vekki, Juho Kanerva ja SINÄ." Hetken oli semmoinen fiilis että "siis mitä häh?" Joukkueen valinnassa huomitoitiin molemmat MM-karsinnat JA heinäkuun Universiadit. Universiadeissa antamani näytöt olivat tuoneet minulle paikan MM-joukkueessa. En siis kärsinytkään sittenkään niin paljoa tuomarien viime viikonlopun oudosta linjasta. Jes!
Treenimotivaatio löytyi heti taas ja tänään käytyäni ensin kapteenin puheilla päästäkseni HV:lle klo 15 ja siitä loppuviikoksi UK:lle menin illalla myllypuron salille, vaikka olin viime viikonloppuna vannonut etten käy viikkoon myllyssä treenaamassa. Intensiivinen tunnin setti jonka aikana venyttely, renkaat ja 50/50-renkailla voimaosien asentoja. Tänään meni vähän myöhään ja treeni jäi lyhyeksi, mutta huomenna pääsee taas siiihen tuttuun treenirytmiin kun päivä pyörähtää käyntiin klo 8:00 trampoliinilla. Tästä on hyvä alkaa valmistautua Lontoon MMeihin jotka kisataan 10-18 lokakuuta.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Oikeusmurha deleted

Päädyin poistamaan blogitekstini "oikeusmurha" koska sananvapaus on vain kaunis illuusio ja mielipiteitään saa tuoda julki korkeintaan nimettömillä keskustelupalstoilla ja tuomiopäivän kulttien salaisissa kokouksissa.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tyyntä ennen myrskyä

Viimeinen palauttava treeni vedetty ja edessä iltapäivällä lähtö laivalla Tukholmaan. Vielä kun tuo lievä niskajumi lähtisi ennen huomista kisaa, muuten on loistava kunto. Painonkin olen saanut tiputettua alle 60 kilon ensimmäisen kerran sitten palvelukseenastumisen. 59,4kg pitäisi pysyä ne voimaosat näteissä asennoissa ja riittävän kauan. Nyt on ennen kisaa enää jäljellä ajan tappamista ja henkistä taistelua ettei tule mätettyä mässyä kurkusta alas seuraavan 26h aikana.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ordinary day

Tänään oli todella hankala löytää motivaatiota lähteä aamulla kahdeksaksi treeneihin. Kahvia juodessa tuntui kuin ulkona olisi säkkipimeää, -15 astetta pakkasta ja metrin kinokset auratun pyörätien molemmin puolin... onneksi näin ei kuitenkaan ole vielä syyskuussa, mitä nyt vähän hämärää ja vain +15*C. Aamutreeneissä tuli tehtyä trampoliinia, keskivartalon asentoharjoitteet, heiluntoja nojapuilla ja rengasvoima.
Illalla olikin aika naatti olo aamuisen jäljiltä. Sain aikaiseksi nojapuilla muutamia alastuloja ja treenailin paria uutta liikettä. Renkailla painoin pari kierrosta jättiläisiä ja alastuloja. Sitten nopeuskuntopiiriä 3 kierrosta ja kotiin. Kotona kävin vielä illallisen jälkeen koiran kanssa 20min lenkillä.
Huomenna olisi tarkoitus tehdä harjoituskisa, jonka jälkeen sitten höllätään loppuviikkoa jotta lauantaina on MM-karsinta 2:ssa hyvässä iskussa. Valmentaja vähän uhkaili tänään että MM-joukkueeseen ei pääse jollei mene raja rikki. Mikäli tämä linja pitää niin tuskin pääsen mukaan Lontooseen lokakuussa, sillä 14,700 renkailla on perhanan paljon. Viime viikonloppuna sain 13,700. No, ihmeitä tapahtuu, onhan se mahdollistakin että jotenkin tähtien ollessa paikoillaan ja kuun paistaessa täytenä saan tällä 15,600 lähtöisellä sarjalla kasaan tuon 14,700. Pidetään sormet ristissä.